Ihan tavallinen insinööri
01.09.2011
On kolme asiaa jotka minua kuluneella viikolla jäi ihmetyttämään. Voi olla, että näistä taas olisi parempi olla kirjoittamatta, mutta ovathan vain tavallisen tietämättömän insinöörin mietteet.
Kävimme Luken kanssa jälkitarkastuksessa polvien tulehduksen takia. Lääkäri teki tavallisen taivutuskokeen ja totesi että erittäin hyvin oli piikitys tehonnut. Pientä reagointia oli havaittavissa joten päätettiin vielä hoitaa toista jalkaa vähän lisää. Ongelma on vain se että Luke on vielä täysin ratsastus kelvoton. Ja luulen että tämä ei johdu jaloista. Yksinkertaisti Luke protestoi erittäin voimakkaasti pohkeita. Vaikka mentäisiin pitkin ohjin, se reagoi heti, kun pyytää vähän pohkeella, mutta toimii hyvin juoksutuksessa. Epäilen vahvasti että kyse on vatsahaavasta eikä mistään jalkaongelmasta. Toki jaloissa oli sanomista mutta ei hevonen tule ”hulluksi” niistä. Luke ei ole ontunut missään vaiheessa. Miksi osa eläinlääkäreistä aina etsii vikoja taivutuksesta, vaikka selkeät merkit viittaa siihen että ongelma tulee muualta?
Kuulin myös että Lahtelaiset eivät osallistu Karjaan kilpailuun koska heidän hevonen on liian huonossa kunnossa. Hevonen jolla on vikelletty kansainvälisellä tasolla vuosia Ruotsissa ja oli ruotsin kisoissa kesällä huippu kunnossa, mitä ei kunnossa???? Hevonen on ontunut ja sillä ei ole vikelletty muutamaan viikkoon. Jos hevonen tästä syystä ei voi osallistua yhdellä yv:llä, voin vain ihmetellä? Jos minulta kysytään, niin he just tarvitsisivat kisakokemusta ja sitä kun ei saa muuta kuin kisaamalla.
Mandy loukkasi suunsa tallissa, vahingossa. Omistaja oli käynyt maastolenkillä ja palattua talliin hevonen takertui kuolaimesta karsinan oveen. Pelästyessään Mandy riuhtoi itsensä irti ja kuolain teki haavan kieleen. Miksi kaikista kilteimmälle hevoselle aina sattuu kaikkea? Koska siihen luotetaan niin paljon, että se jätetään aivan yksin koheltamaan käytävälle irti, jolloin sattuu kaikenlaista. Mielestäni hevonen ei saisi ikinä seisoa hetkeäkään irti yksin käytävällä! Hevonen on luonteeltaan utelias ja tutkii kaikkea. Pelästyessään hevonen aina muistaa että on saaliseläin ja pyrkii pois jolloin aina sattuu jotakin. On myös muistettava että hevonen on eläin ja pahassa tilanteessa se toimii aina vaiston varassa, ei järjellä.
Roy
17.09.2011 21.07
Moi Roy!
Tosi mukavaa, kun kirjoitat blogia, kävin minäkin katsomassa kuulumisia! Ja sain selville, että Sonyn näköinen hieno heppa Karjaalla oli siis Kadi
Emme ehtineet jutella Karjaalla, mutta voin hieman kommentoida yhtä ihmetyksen aihettasi…Rollen kaviot ovat aina olleet huonot ja nyt Uppsalan jälkeen vej antura on ollut niin kipeä, että se oli voinut yli 3 viikkoa vain kävellä (aluksi seisominenkin oli sille tuskallista)…vajaa viikko ennen Karjaata pääsimme yhden kerran sitä kokeilemaan pohjallisten kanssa laukassa, kun sille määrätty sairasloma loppui.
Katsoimme viisaammaksi ottaa varman päälle, aloittaa sen kanssa varovasti ja panostaa PM-kisoihin – että se olisi siellä kunnossa. Harmillista, mutta näin tällä kertaa
Marja
18.09.2011 18.22
Moi
Kiitos tiedoista, kirjoitin mielipiteeni vain sen perusteella mitä minulla oli tietoja. Harmin paikka tuo antura, meillä kerran Leevin antura irtosi ja oli myös tosi kipeä. Lähdetään sitten keskiviikkona voittamaan ongelmat PM kisoissa.
t. Roy