takatalvi

01.05.2011

Sony

Jos viime viikonloppuna oli ihanan lämmintä niin tänä viikonloppuna tuli lunta ja vain 5-10 lämmintä. Unohdin viime viikolla laittaa keväisen kuva Sonysta, joten laitan sen nyt meitä lämmittämään.

Hevos etsinnässä taas takapakkia. Toisella ehdokkaalla oli iso irtopala kavionivelessä. Toisesta emme ole vielä saaneet Heikin mielipidettä. Joskus mietin olemmeko liian nirsoja hevosten suhteen? Mutta aina tulen samaan johtopäätökseen että en osta kymmeniä tuhansia maksavaa hevosta jossa on jotakin vikaa. Kyllä hevosen kuuluu olla terve edes osto hetkellä. Kyllä niitä ongelmia tulee kuitenkin.

Tänään lähti meiltä tallissa tilapäisesti ollut Havanna. Siinä oli erittäin mielenkiintoinen hevonen. Tukkaa sillä oli niin paljon että välillä ei eteensä nähnyt. Tosi rauhallinen ja järkevä vaikka oli vasta 5v. Laitan kuvan heti kun saan omistajalta.

Sony laukkasi tänään pää pystyssä, lääke on auttanut ja nyt ei sovi kuin toivoa parasta että tulehdus pysyy poissa. JEE JEE JEE! Tytöillä oli myös vähän enemmän yritystä pelissä kun olivat niin kauan olleet ilman laukka treenejä. Pysyisi vain hyvä vire päällä niin päästään vielä näyttämään parasta Lahden kisoissa.

Roy

Yksi vastaus to “takatalvi”

  1. Mäkinen Anne Says:

    Hei!
    Ihanaa kuulla hyviä uutisia,varsinkin Sonyn tervehtymisestä!
    Uuden hevosen metsästys tuntuu vaikealta urakalta!
    Toivon menestystä teille kisoihin ja onnea etsintöihin!

    Hyvää kesän odotusta!

    Mäkinen Anne


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: