Tytöt ja Muumi


Helle toi paarmat kiusaamaan hevosia oikein urakalla. Joudumme ottamaan laitumella olevat päiväksi talliin suojaan. Mielestäni tilanne lähenee jo eläinrääkkäystä jos pitää hevoset ulkona syötävänä. Vaikuttaisi että kaikki paarmat tulivat nyt samaan aikaan joten luultavasti tilanne helpottuu heti kun helteet ovat ohi.
Valmennukset onneksi ovat illalla jolloin tilanne on vähän parempi.

Uudet hevoset menevät hyvin mutta sonylla oli taas vähän päävaivaa. Aloitetaan pikkuhiljaa hiomaan viimeistä kuntoa esille ennen Ruotsin reissua.

Niitettiin tämän vuoden heinä nurin maanantaina ja hyvältä näyttää että pääsisi tekemään valmiiksi ilman sadetta. Esikuivattu vaatii sen 2-3 päivää ja kuiva heinä vähän paikasta riippuen 5-6 päivää kuivuakseen. Teetämme kaikki ulkopuolisella, meille jää vain isoin urakka ajaa n. 60 paalia kotiin. Iso työ on myös niiden nostaminen vintille ja pinominen päällekkäin. Teetämme myös vähän pikku paaleja kisareissuja varten. Pienet kanttipaalit ovat erittäin käteviä ottaa mukaan reissulle.

Roy

Juulia apurina heinän haussa