Karua kyytiä

28.09.2011

PM kisat palautti taas maan pinnalle. Haaveet viime vuoden mitali jatkosta katkesi kun jouduimme turvautumaan varahevoseen.
Tytöt tekivät kuitenkin loisto suorituksia laina hevosilla ja voimme siinä mielessä olla erittäin tyytyväisiä suorituksiin. Hyvä merkki on että hyvät vikeltäjät pärjäävät myös vierailla hevosilla.

Suuri yllätys oli että viime viikolla kävijä määrä minun blogissa oli yli 1000 kertaa. Pienen selvittelyn jälkeen selvisi että minut oli linkitetty hevostalli foorumin sivuille missä käytiin monipuolista keskustelua vikellyksestä ja Leevistä. Teksti on välillä niin karua että se ei sovi herkille, mutta monesti myös herkistyin melkein tippa silmässä. Alla linkki jos haluatte tai uskallatte käydä lukemassa.

http://forum.hevostalli.net/read.php?f=9&i=4338370&t=4338370

Roy

Mainokset

Huhujen mukaan Leevi saisi vielä yhden kunniatehtävän vikellykselle. Leevin parivikellyskuva tulee mahdollisesti olemaan ensivuoden ratsastajainliiton jäsenkortin kuvana.

Palkkiota työstä

09.09.2011

Karjaan kisat olivat minusta loistavat kaikin puolin. Järjestelyt toimivat ja suoritukset olivat hyviä.

Tuntuu että satsauksille olisi tullut vihdoin palkkio kun meidän tytöt ovat edistyneet tänä vuonna yli kaikkien odotuksien. YV puolella on nähtävissä 0,5-1 pisteen parannusta yhdessä kaudessa mikä on jo päätä huimaava. Koko nuoriso joukkue on nopeassa tahdissa nousemassa käynti luokista jopa laukka tasolle. Ehkä paras hyvä merkki on, että kaikki ovat erittäin innoissaan ja treenaavat myös itsenäisesti lajitreenien ulkopuolella. Tämän todistaa kisoissa nähdyt vikellysparit joissa kaikki vikeltäjät keksivät itse ohjelmansa. Parien käyntiluokka yllätti minut erittäin iloisesti!

Paula, joka dominoi tällä hetkellä suomen YV vikellyksessä, on hyvä esimerkki, että aina voi tulla paremmaksi jos vain itse halua ja jaksaa treenata sitkeästi. Mielestäni on erittäin harmittavaa että Paula ei tänä vuonna päässyt EM kisoihin. Hänen suoritukset olisivat onnistuessaan varmasti riittäneet toiselle kierrokselle, eli 12-15 parhaan joukkoon. Koko lajille on erittäin hyvä, että olemme saaneet selkeästi esikuvan Paulasta monelle lajin aloittavalle. Hänen suorituksensa on jo sillä tasolla mitä meillä ei Suomessa ole aikaisemmin nähty. Kaiken tämän lisäksi koko meidän YV parhaimmisto jaksaa aina auttaa ja kannustaa nuorempia.

Odotan jo innoissani ensi kautta, vaikka meillä on vielä tämän kauden päätavoite edessä PM kilpailuissa, nimittäin saada jatkoa viime kauden mitalille. Mielestäni voimme olla tyytyväisiä kauteen, menköön PM miten tahansa. Hevoset on vain saatava kuntoon ja kaikki on mahdollista taas ensi vuonna.

Roy

Kiitos mahtavista suorituksista tytöt, näitä on ilo näyttää omilla kotisivuilla.

On kolme asiaa jotka minua kuluneella viikolla jäi ihmetyttämään. Voi olla, että näistä taas olisi parempi olla kirjoittamatta, mutta ovathan vain tavallisen tietämättömän insinöörin mietteet.

Kävimme Luken kanssa jälkitarkastuksessa polvien tulehduksen takia. Lääkäri teki tavallisen taivutuskokeen ja totesi että erittäin hyvin oli piikitys tehonnut. Pientä reagointia oli havaittavissa joten päätettiin vielä hoitaa toista jalkaa vähän lisää. Ongelma on vain se että Luke on vielä täysin ratsastus kelvoton. Ja luulen että tämä ei johdu jaloista. Yksinkertaisti Luke protestoi erittäin voimakkaasti pohkeita. Vaikka mentäisiin pitkin ohjin, se reagoi heti, kun pyytää vähän pohkeella, mutta toimii hyvin juoksutuksessa. Epäilen vahvasti että kyse on vatsahaavasta eikä mistään jalkaongelmasta. Toki jaloissa oli sanomista mutta ei hevonen tule ”hulluksi” niistä. Luke ei ole ontunut missään vaiheessa. Miksi osa eläinlääkäreistä aina etsii vikoja taivutuksesta, vaikka selkeät merkit viittaa siihen että ongelma tulee muualta?

Kuulin myös että Lahtelaiset eivät osallistu Karjaan kilpailuun koska heidän hevonen on liian huonossa kunnossa. Hevonen jolla on vikelletty kansainvälisellä tasolla vuosia Ruotsissa ja oli ruotsin kisoissa kesällä huippu kunnossa, mitä ei kunnossa???? Hevonen on ontunut ja sillä ei ole vikelletty muutamaan viikkoon. Jos hevonen tästä syystä ei voi osallistua yhdellä yv:llä, voin vain ihmetellä? Jos minulta kysytään, niin he just tarvitsisivat kisakokemusta ja sitä kun ei saa muuta kuin kisaamalla.

Mandy loukkasi suunsa tallissa, vahingossa. Omistaja oli käynyt maastolenkillä ja palattua talliin hevonen takertui kuolaimesta karsinan oveen. Pelästyessään Mandy riuhtoi itsensä irti ja kuolain teki haavan kieleen. Miksi kaikista kilteimmälle hevoselle aina sattuu kaikkea? Koska siihen luotetaan niin paljon, että se jätetään aivan yksin koheltamaan käytävälle irti, jolloin sattuu kaikenlaista. Mielestäni hevonen ei saisi ikinä seisoa hetkeäkään irti yksin käytävällä! Hevonen on luonteeltaan utelias ja tutkii kaikkea. Pelästyessään hevonen aina muistaa että on saaliseläin ja pyrkii pois jolloin aina sattuu jotakin. On myös muistettava että hevonen on eläin ja pahassa tilanteessa se toimii aina vaiston varassa, ei järjellä.

Roy