Täyttä rautaa

05.03.2012

Kiitos kommenteista, vähän nihkeästi niitä tuli mutta näillä mennään eteenpäin.

Onni tulee kaupan päälle, hyvään tarkoitukseen, ei mitään humpuukia vaan täyttä rautaa, käsin tehty, ainutlaatuisia, hyvännäköisiä, vaikka näitä on jo kotona niin helpommalla pääsee ostamalla täältä kuin itse tehdä. Tässä muutama minun myynti slougan, myydessäni viikonloppuna Helsingin hevosmessuilla kenkiä. Tytöt olivat putsanneet, maalanneet ja koristelleet hevosenkenkiä. Myynnistä saadut rahat käytetään johonkin kisamatkaan ensi kesänä. Yhteensä 67 kenkää vaihtoi omistajaa joten ei hullumpi saavutus.

Minusta messut olivat erittäin onnistuneet ja järjestelyt toimivat suhteellisen hyvin. Suurin ongelma oli tietysti taas tilapäisesti tehty kenttä. Ymmärrän täysin miten vaikeata on tehdä joustava ja samalla pitävä kenttä betonilattian päälle, en haluaisi itse edes yrittää. Mutta taas toisaalta on erittäin surullista kaikkien puolesta että meidän esitys meni pieleen pohjan takia. Sony liukasteli kolmesti melkein nurin kun pohja petti ja kavio meni lattiaan asti läpi. Tytöt eivät päässeet näyttämään osaamistaan, katsojat eivät nähneet meidän osaamista ja järjestäjille oltiin vihaisia. Tämä pohja kysymys on aina ikuinen ongelma. Toisaalta minusta suuri moka tuli järjestäjien puolesta kun huomasivat lauantaina että pohja pettää niin sunnuntaina ei päässyt ollenkaan lämmittelemään areenalle, väärä paikka säästellä sitä. Sony liukastui toisessa esityksessä ekan kerran lauantaina, jo lähtiessä sunnuntaina areenalle se muisti kohdan ja lopputulos oli sen mukainen. Sony oli hermostunut heti alusta lähtien, ja kiihdytti aina pahassa kohdassa, joka vain pahensi asiaa. Keskeytimme esityksen toisen liukastelun jälkeen sunnuntaina jotta sony tai tytöt eivät loukkaantuisi.

Kiinnostus vikellystä kohtaan on minusta selvästi kasvussa. Melkein kokonaan oli poissa se täysi tietämättömyys vikellystä kohtaan mitä oli vielä muutama vuosi sitten. Tämä on mielestäni erittäin hyvä merkki että tutuksi tuleminen koko hevosporukalle on onnistunut hyvin. Uskon että tätä myöten myös harrastajia tulee koko ajan lisää. Messuilla oli erittäin paljon kyselyitä missä voi harrastaa ja miten pääsisi alkuun. Parasta oli ehkä se että kukaan ei pitänyt harrastusta kovin kalliina. Liiton suunnitelma kouluttaa halukkaita valmentajia alkuun tulee nyt oikein hyvään ajankohtaan.

Tämmöinen tapahtuma antaa aina lisää voimaa jatkamaan ponnisteluja erittäin haastavan ja hauskan lajin puolesta. En oikeasti haluaisi tietää kuinka monta tuntia vapaaehtoista työtä tai euroja olen laittanut tälle lajille. Toivon että kaikki muut meidän (Annin ja minun) kohtalo toverit saavat näistä hyvistä uutisista lisää voimaa jaksamiseen.

Roy ”takapakkia on tullut vähän”

2 vastausta to “Täyttä rautaa”

  1. Anu Leppäniemi Says:

    Onpa hienoa (ja vähän yllätyinkin), että kirjoitat tätä!
    Kun ehdin, aion lukea vanhatkin.
    Monesti olen vikeltäjän vanhempana miettinytkin, että te kyllä Annin kanssa teette tätä hommaa itseänne ja uhrauksia säästelemättä, siitä molemmille iso kiitos! Vikeltäjille osana joukkuetta oleminen on mittaamatoman arvokas asia. Ruuhkavuosien keskellä itse monesti väsyneenä kuskaavana ja kustantavana vanhempana pidän tämän kyllä mielessä, vaikka välillä nurisenkin 🙂

  2. Viivi Says:

    Täältä yksi vanha vikeltäjä huutelee (taas), että todella, joukkueessa olemisen arvoa ei voi missään mitata :). Vanhempien tuki mahdollistaa sen, että joukkueita on olemassa. Itse kymmenen vuotta kilpailleena ja nyt valmentajana sekä varmaankin ikuisena vikellysfanina ajattelen, että joukkueurheiluharrastus on fiksuimpia asioita, joihin lapsen tai nuoren vanhempi voi rahansa pistää. Olen näiden vuosien aikana huomannut pystyväni ylittämään itseni, itsenäistynyt, päässyt matkustamaan ympäri Eurooppaa, oppinut toimimaan joukkueessa ja tekemään hienoja kampauksia, saanut tosi ystäviä, itkenyt ja iloinnut vuorotellen sekä löytänyt loppumattoman innostuksen kohteen elämääni. Noin muutamia asioita mainitakseni.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: