Kausi korkattu

01.04.2012

Pääsimme vikeltämään kotona kuluneella viikolla ensimmäisiä kertoja. En muista että olisimme ikinä aikasemmin aloittaneet jo MAALISKUUSSA. Nyt alkuviikosta tuleva takatalvi on vähän uhkana mutta eikö se ole vain tilapäistä. On tosi kiva kun kaikki hevoset pääsevät taas mukaan. Olen todella yllättynyt miten hyvin Luke lähti liikkeelle vaikka sillä ei ole vikelletty koko talvena.

Katja, Paula ja Heta lähtevät kuun lopusta Ermeloon CVI kisaan Hollantiin. Nyt olisi erittäin tärkeätä että pääsisivät mahd. paljon hevosella. Sillä tavalla tulis taas heppa tuntumaa ja vieraalla hevosella meneminen olisi helpompaa. Ei muuta kun tsemppiä heille.

Roy