Nyt saa suitsuttaa

12.06.2012

En oikein tiedä mistä aloittaisin tämän kerran kirjoitukset. Tässä on vähän olo kuin taivaassa PM kisojen jälkeen. Jos aloittais vaikka lopusta niin voi sanoa että oli erittäin onnistunut matka. Kaikki sujui hyvin ja meillä oli erittäin mukavaa. Sää oli kohtuullinen ja ruotsalaiset ottivat meidät hyvin vastaan.

Sitten asiaan! Oli aivan mahtavaa että saimme kerrankin ansioidut mitalit. Paula ja Heta tekivät tasaisia ja varmoja suorituksia. Paulan hopea tila senioreissa ja Hetan pronssi junioreissa oli ehkä enemmän mitä uskalsimme toivoa, vaikka tiesimme mahdollisuuksista. Varsinkin nostaisin korkealle Hetan taistelun kuudennesta tilasta pronssille. Ja on vielä mainittava että hopea jäi vain 0,007 pisteen päähän. Tämä oli suoritus mihin moni ei pystyisi. Heta on vikeltänyt vajaa kaksi vuotta ja aloitti yksinvikellyksen tällä kaudella… voimme siis puhua lahjakkuudesta ja väsymättömästä treenaajasta.

Minusta koko ryhmä teki hyviä suorituksia. Monelle vain koitui lauantai vähän huonommaksi päiväksi mikä vaikutti paljon loppu pisteissä. Hevosille lauantai oli myös vaikeampi päivä. Hämeenlinnan pari teki kaksi tasaista esitystä ja minusta he saavat olla erittäin tyytyväisiä. Ja oli mukavaa että he saivat kultaisen mitalin vaikka olivat ainoat luokassa.

Sony palasi omalle tasolle mikä oli viime kauden ongelmien jälkeen suuri helpotus meille. Parhaaksi pisteeksi sille annettiin 7,5 joka on jo ihan huippua, muuten hevospisteet olivat siinä 6,5 luokkaa. Mukaan mahtui myös vähän väsähtänyt lauantain viimeinen suoritus joka oli vain 5,8 pisteen arvoinen.

Onnea kaikille minunkin puolesta ja lauantaina juodaan sitten mitalikahvit tallilla!
Roy

2 vastausta to “Nyt saa suitsuttaa”

  1. Viivi Says:

    Jes jes, ihan mahtavaa :)! Mun täytyy kyllä sanoa, että osasin ihan odottaakin Paulalta ja Hetalta supersuorituksia. Sanoin niille, että ottavat sitten mitalit. Ilmeisesti olen hyvä komentamaan. Hetasta ajattelin just tänään ihan samaa (tunnetusti fanitan sitä). Lahjakkuus kantaa vain tietyn matkan. Sitten on alettava treenaamaan, ja jatkettava väsymättömästi. Enkä tässä yhteydessä toki väheksy myöskään Paulan yli 10 vuotta jatkunutta väsymätöntä treenaamista!

  2. Marja Ahola Says:

    Hurjan paljon onnea vielä!

    Tässä Sonysta pari kuvaa: https://www.dropbox.com/s/1sy08dziuzgeqoh/2012-06-08%2014.49.27.jpg ja https://www.dropbox.com/s/1qqoyglkgxm4kef/2012-06-10%2015.27.43.jpg – harmi, että jälkimmäinen winner-kuva ei ole tarkempi!

    Meillä Liia makaa vieläkin kovassa kuumeessa (jo 11 päivää 😦 ) ja tuntuu, että lääkärit eivät osaa tehdä mitään, kun tulehdusarvot eivät ole liian koholla.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: