Kauhutarina joka päättyi onnellisesti

20.10.2012

Meidän Horse Show esiintyminen oli kauhutarina joka päättyi onnellisesti. Kävimme jo tiistaina areenalla harjoittelemassa ja itse esitys oli torstaina. Harjoittelu meni ihan hyvin, Sony oli aika energinen mutta periaatteessa ihan ok. Ongelma oli vähän kiire. Vaikka meille oli varattu tunti aikaa, niin emme saanut käyttää koko tuntia ennen kuin muut tulivat jo.

Anni kävi Sonyn kanssa koulutunnilla keskiviikkona ja torstaina vikellettiin myös vähän kotona ennen lähtöä. Kaikki hyvin. Sony letitettiin ja laitettiin kuntoon, pistettiin pintelit valmiiksi jalkaan ja lastattiin traileriin. Matka sujui rauhallisesti ja jouduimme vähän odottaa areenalla ennen Sonyn purkamista koska olimme niin ajoissa. Kun otimme hevosen ulos trailerista, katsoin heti että miten se oikein tulee ulos. Yleensä Sony tulee vauhdilla luvan saatuaan mutta nyt se jotenkin tipsutteli. Päästyään ulos ja suojat riisuttuamme näimme heti että se tuskin pystyy kävelemään. Takapuoli vain tärisi ja huomasi että liikkuminen oli vastenmielistä. Päätimme kuitenkin yrittää liikuttaa sitä vähän. En ole ikinä nähnyt vastaavaa. Välillä se ontui niin kuin etusta ja välillä potki takasella että jotakin ärsytti kovasti. Sony käyttätyi kuin olisi ollut humalassa. Sony ei yksinkertaisesti suostunut mihinkään. Katsoimme kaviot, mitään ei näkynyt. Lopulta epäilimme että jos pinteleissä on jotakin ja riisuimme hevoselta kaiken. Ensireaktio oli, että ei auttanut. Sitten yllättäin kaikki oli hyvin, ei ollut enää mitään ongelmaa. Ei muuta kun satula selkään takaisin ja GP ratsujen joukkoon verryttelyyn. Sony näytti jopa hienolta muitten joukossa.

Esitys tehtiin sitten ilman mitään jaloissa ja lopputulos oli erinomainen. Tästä voitte katsoa itse. Olemme pähkäilleet tapahtumaa ja luulen että tämä oli monen yhteen sattuman summa. Joka päivä oppii uutta kun eläinten kanssa on tekemisissä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: