Viimeistä viedään ennen uutta vuotta. Tosi nopeasti on taas vuosi mennyt. Ikävintä tässä on se, että joka vuosi tulee ikää lisää ja minusta ainakin tuntuu että taas jäi niin paljon tänä vuonna tekemättä. Onneksi vuosi ei sisältänyt mitään maata mullistavaa uutta tai ikävää. Ensi vuosi on sitten ihan eri asia, aavistan sen nyt jo. Oma työkuva työpaikalla muuttuu jonkun verran ja Anni on jäämässä kotiin kokokaan talli työtä tekemään. Meidän molempien on vain hidastettava vähän tekemisiämme. Ei meidän tekemää tappavaa työmäärää kestä kukaan ikuisesti. Rahallisesti ei mikään järki ratkaisu mutta onneksi kaikki on nyt hankittu mitä tarvitaan. Maneesi saadaan kyllä tehtyä jollain 5v. aikataululla kuitenkin.

O´boy on kotiutunut ihan hyvin meille. Kaveri on tosi rauhallinen vaikka kaikki tuntuu sille vähän uudelta ja jännittävältä. Pääsimme vihdoin liikuttamaan O´boyta kun kengittäjä oli käynyt. Vaikka tauko oli varmaan kolmisen viikkoa, niin ei hän yhtään riehunut eikä irroitellut. Itse asiassa kaikki näytti ihan hyvältä, jotenkin rennolta ja helpolta. Kerran se karkasi minulta pihalle kun olin laittamassa loimea ovi auki. Silloinkin antoi heti kiinni eikä yhtään riehunut. Annoin tämän kerran anteeksi koska eihän se välttämättä tiedä että meillä ei saa niin tehdä. Kovin se on aina huolissaan muista hevosista. Toivottavasti tämä johtuu vain uudesta paikasta ja kavereista koska kisapaikalla se on riesaksi jos yksi aina huutelee muitten perään. Komea on rivi, tallin käytävän oikealla puolella kun siirsimme Vilin naisten puolelle. Ensin tulee Luke 172cm , Sony 174cm, Kadius 176cm ja O´boy jotakin yli 180cm. Ja hetkellisesti kaikki tuntuu olevan terveitä.

Laskeskelin kun olin hakemassa heinää että meillä jää reilusti yli esikuivattua heinää. Harmittaa vähän että ensin maksat siitä että joku tekee ja sitten sitä jää vielä hävitettäväksi. Tämä johtuu märästä kesästä, emme yksinkertaisesti voineet tehdä siitä kuivaa niin paljon kuin oli suunniteltu koska satoi koko kesän. Nyt on ostettu osittain lisää kuivaa, esikuivatun rinnalla syötettäväksi. Eli jos joku lukijoista sattuu tietämään lähettyvillä heinätarpeista niin meiltä saa, kunhan itse hakee pois. Paalit ovat olleet tosi hyviä ilman home ongelmia, mutta sisältävät jonkun verran rikkakasveja.

Vielä kerran kaikille lukijoille hyvää ja menestyvää uutta vuotta!

Roy

Mainokset
Odi

Odi

Sairasta huumoria mitä nuo sääherrat meille tarjoaa. Lunta tulee vaakatasossa ja tuskin ehdin auraamaan pois sitä tahtia mitä sitä tulee lisää. Kesän sateet näköjään jatkuivat vain lumena, joskus kai tämä on loputtava.

Odys saapui tallille Lauantaina ja on tänään viettänyt ensimmäisen päivä kansamme. Kaveri on kyllä tosi iso mutta rauhallinen. Oikeastaan pidän siitä jo aika paljon. Kuivan oloinen se kyllä on, mutta eiköhän hyvä ruokinta ja kunnon treeni tule muuttamaan sitä paljon jo kesään mennessä. Yleensä luonne myös vähän vilkastuu kun pääsee kuntoon, Kadius taitaa olla siitä hyvä esimerkki.

Annin sairastelu on myös palauttanut minulle mieleen miten rankkaa tallin tekeminen on. Tuntuu että olen koko viime viikon ja viikonlopun vain tehnyt tallia koko ajan. Viikko jouluun, ihan hyvä tehdä kinkulle vähän tilaa:)

Roy

Odi 1

O´boy

08.12.2012

No niin näyttäisi siltä että olisimme yhden vikellyshevosen rikkaampia, ja minä köyhempi.

Odys oli erittäin mukava ja iso, olen nyt jo alkanut kutsua sitä O´boyksi, Anni ei pidä siitä mutta katsotaan mihin päädytään. O´boy tuodaan meille kotiin lähiaikoina ja luulen että tämä talvi menee vain ratsastuksen merkeissä ja sitten keväällä kun voi vikeltää kotona, alkaa treenaaminen vikellyksessä. Matka oli mukava, meillä oli tosi mukava mies opastamassa meitä. Latvia tuntui tosi tyhjältä paikalta, ei ketään missään ja sitten törmättiin yhteen kilin ulkoiluttajaan niin kun meillä ulkoilutetaan koiraa. Paikka missä pääsimme ratsastamaan, oli vanha neuvostoliiton aikainen hevossiittola. Paikka oli valtava ja siellä oli paljon hevosia. O´boy ei ole sieltä, vaan pienestä tallista maaseudulta, näyttäisi että se oli hyvin hoidettu ja terveellä järjellä.

No toivotaan että mikään ei mene enää pieleen, ja voin piakkoin laittaa teille videon kun se on meillä kotona.

Roy

Morjensta kaikille

02.12.2012

Olen oikeasti pahoillani mutta en vain ole kerennyt hirveästi kirjoitella. Työssä on ollut aivan hirveä hässäkkä ja kotirintamalla olen tehnyt viimeiset pakolliset työt enne talven tuloa. Niihin lukeutuu hevosauton pesu ja niin sanottu telakalle laitto. Vähän viime tinkaan sekin jäi koska pesin auton ulkoa ja sisältä vasta viime viikonloppuna kun kuulin tulevasta myräkästä ja pakkasista. Hevosauto on aina kiva pestä sisältä, koska siinä näkee työn tuloksen ja keväällä on paljon mukavampi aloittaa kausi puhtaalla autolla. Koko vesi järjestelmä on tyhjennettävä ja kaadettava glykolia viemäreihin, siinä on aina oma touhunsa. Autolle tulee 10v täyteen ensi vuona mutta mielestäni se on erittäin hyvässä kunnossa. Katsastin sen ja teetin myös vuosittaisen huollon merkkiliikkeessä aiemmin syksyllä. Ei ikinä ole ollut moittimisen sanaa katsastuksessa. Auto on huollettu aina joka vuosi merkkiliikkeessä ja olen jatkanut sitä perinnettä. Ehkä joku päivä sitä arvostetaan jos se menee vaihtoon.

Maneesivuorot pyörii viikonloppuna ja piironen viikolla sekä viikonloppuna. Akro kurssi on myös alkanut. Kadi ja Sony lähinnä hoitavat maneesityön koska Luke on satuttanut etujalan päkiän ja on vähän reppana. Kengittäjä korjasi jo kerran kengän ja laittoi välipojan ja tervaa haavaan. Kaikki näytti jo hyvältä, mutta taas viime viikolla se tiputti kengän uudestaan ja taas onnutaan.

Kävimme katsomassa ihan lähistöllä yhtä uutta heppaa, tosi kiltti mutta vähän pieni se oli. Menemme itsenäisyyspäivänä Rigaan katsomaan isoa hevosta. Poikkeuksellisesti tämä oli just kuvattu jaloista ja kaikki näytti olevan kunnossa. Hevosta kehutaan tosi rauhalliseksi ja järkeväksi. Vikellystä ei tiettysi ole koskaan kokeiltu. Hevonen on videolla erittäin nätti ja ison näköinen, katsotaan nyt miltä näyttää ja tuntuu luonnossa enne kuin iloitaan liika. Hauskinta on, että sillä ei ole yhtään sukkaa eikä mitään päämerkkiä,kuvassa alla on Odys.

Ulkona on lämpötila laskenut -18 hetkessä, taidan sytyttää takan ja puuhellan. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Roy

Odys