Tapaninpäivän vikellys
28.12.2013
Perinteinen tapaninpäivän rekiajelu muuttui tänä vuonna vikellykseksi. Tämä taitaa olla uusi ennätys että vielä 26.12 on vikelletty meillä kotona ulkona.
Joulu on vietetty meillä rauhallisissa merkeissä, joulupukki kävi, on syöty, nukuttu ja vain vähän puuhasteltu. Eilinen vikellys oli ensimmäinen joulutauolla.
Saimme myös juhlia Suomen ensimmäisten, minun tietääkseni, urheiluvalmentajien valmistumisjuhlia joiden päälajina on vikellys. Hattua nostattava suoritus että Aime ja Anni jaksoivat työn, valmennuksen ja muun arki tohinan ohella vielä lukea itsensä urheiluvalmentajaksi. Tämä olisi minulta jäänyt kyllä tekemättä. Uskon että tästä on varmasti hyötyä vikellykselle tulevaisuutta ajatellen.
Odi on ollut meillä nyt vuoden verran ja vieläkin välillä kun menee heittämään sille loimea päälle, tuntuu että kyllä perhana on iso hevonen. Tuntuu että se kasvaa vain ja jotenkin luulen että ei se paljon Leevistä jää. En ole myöskään koskaan tavannut niin kilttiä hevosta, en muista kertaakaan vuoden aikana että olisi tullut tunne että se lähtisi lapasesta. Melkein voisin vaikka antaa Juulian viedä sitä tarhaan.
Kävimme myös jouluna läpi kisareissut ja niitten rahamenot. Meillä on ollut periaate että laskutamme 200eur vikeltäjiltä joka reissusta ulkomaille ja suomen reissuista koko summan. Ulkomaan reissusta puuttuvan osan olemme ottaneet sponsori rahasta mitä oli tänä vuonna 3500eur. Onneksi rahat meni suhtkoht tasan, ainoastaan vähän bensarahaa reissuista ja PM matkan koko bensaraha jäi auki. Emme tule perimään mitään lisämaksua enää, vaan tasataan sitten ensivuoden sponsori rahoista, mitä vielä uskon että saamme enemmän kasaan kuin tänä vuonna. Sitä myös tarvitaan jos olemme tosissaan lähdössä Eurooppaan kilpailemaan. PM bensarahat täytyy vielä selvittää menevätkö ne liitolta tai vikeltäjiltä hevosauton osalta. Tämä on vähän jäänyt meiltä unholaan kokonaan ja hoitamatta.
Roy
Itsenäisyys
08.12.2013
Suututtaa mielenosoitukset Tampereella, ettäs kehtaavat meidän itsenäisyyspäivänä, kun niin moni on meidän kaikkien puolesta taistellut ja menettänyt henkensä.
Vietettiimme vapaa viikonloppu tallitöistä käymällä Tampereella pitämässä aluevalmennusta. Kiva porukka Viivillä siellä. Potenttiaalia olisi varmaan vaikka mihin, mutta hekin taistelevat sen saman ongelman kanssa kuin moni muu, hevostilanteen, harmi.
Hävettää tämä minun saamattomuus kuvien ja videoitten kanssa. En ole saanut yhtään tämän vuoden suoritusta nettiin. Nyt saa toivoa mitä laittaisin, edes yhden ennen joulua. Yhden kuvan saan ainakin nyt mukaan, ”tulevaisuuden lupaukset yhdessä”.