Ihana Västerås leiri

15.02.2014

Heips kaikille yritän jotakin raapustaa, vähän kommenttia meidän aivan mahtavasta treeni viikonlopusta Ruotsissa. Gero järjesti toistamiseen oman Campin ja osallistuimme sankoin joukoin Suomesta, itse asiassa olimme suuri enemmistö paikalla. Alun perin olimme vähän pettyneitä kun emme voinut ottaa hevosia mukaan, koska niille ei järjestynyt talli paikkaa. Mutta voi sanoa näin jälkeenpäin että ei harmita enää yhtään. Koko leiri oli samassa paikassa, pukki treenit, jumppa sali ja liikkuva pukki + tyttöjen majoitus. Aikaa ei mennyt yhtään siirtymisiin, ja uskon että moni treenasi niin paljon kahdessa päivässä mitä eivät ikinä ole tehneet aikaisemmin. Varsinkin ne jotka osallistui sekä joukkue että yv treeneihin oli ohjelmaa aamusta iltaan.

En voi vain käsittää miksi ruotsalaiset eivät tule enemmän mukaan niin hyvälle leirille. Olen jopa vähän huolissani että onko laji hiipumassa siellä.

Tässä pätkä mistä kaikki voi nähdä liikkuvan pukin, minusta liike näyttää videolla pienemmältä kuin todellisuudessa.

Varastin kuvan myös Eveltä, mistä jokainen saa arvata kuka ei kuulu joukkoon. Yksi kuva on myös tulevaisuuden toivoista, ainakin on aloitettu ajoissa.

Västerås camp

Västerås 2014 011

Roy

ps. huomenna lähden taas tähän niin vihattuun naapurimaahan, päihittävät meidät näköjään vähän kaikissa lajeissa täpärästi Sothsissa

Yksi vastaus to “Ihana Västerås leiri”

  1. Malin Says:

    The reason for the low number of swedes attending the camp is mostly because of the lack of information that it is a vaultingcamp at all, and because of the fact that it is expensive.

    For example, the vaultingcamp that was now this summer in Västerås wasn’t ”displayed” to us swedes. We did not get any info about the camp at all until it was to late and the camp was fully booked by mostly germans. I only found info about the summercamp via Daniel Kaisers personal facebook-page where he had uploaded a picture about the camp, but the text and info was all in german….It didn’t exist any valid information for us swedes in swedish or english. And like I said, when I finally found the information about the camp it was fully booked 😦 And of course it was fully booked by mostly germans when the info about the camp mostly only reached the german vaulters…

    The summarize: As a result of lack of information and expensive attending-costs the vaultingcamps here in Sweden have a low attendance rate from Swedish vaulters.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: