En ole paljon kirjoitellut viime aikoina ja ehkä pientä ryhdistäytymistä kaivataan.
Samoin voisi sanoa tietyistä vikellysporukoista. En ole montaa kertaa nähnyt Ermelon kisojen jälkeen että koko joukkueet olisivat kerralla paikalla.

Paljon on tapahtunut sitten minun viimeisen blogin jälkeen. Piti oikein käydä katsomassa netissä milloin ja mitä kirjoittelin, yllätys yllätys eihän siitä ole kun vajaa kaksi kuukautta, tuntuu että siitä oli ikuisuus.

Legero on loukannut jalkansa tarhassa ja kävimme Hollannissa OMILLA hevosilla kilpailemassa ja sain kevät kylvöt tehtyä. Olen suorastaan tehopakkaus ja tulihan talviloma vietettyä myös Hollannissa perheen kanssa ”kilpailuissa”.

Legero toipuu ja nähtäväksi jää että syntyykö joskus ongelmia irtopalasta mikä irtosi onnettomuudessa.

Ermelo meni hyvin mutta koimme ainakin itse että saimme saman kohtalon kun Suomen jääkiekkojoukkue, epäoikeudellinen kohtelu!!! Jouduin oikeastaan vähän aikaa painimaan itseni kanssa että kannattaako minun / meidän satsata niin paljon tähän, kun tulos oli mitä oli. Onneksi sain aika nopeasti fiilikset kohdalle ja tästä on taas hyvä jatkaa eteenpäin. Mitä minä valittamaan kun ei oikeasti tarvitse edes joka päivä treenata hullun lailla niin kun vikeltäjät ja heitähän kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti eikä minua.

Kevätkylvöt tein ennätysajassa paljon muitten jälkeen. Olimmehan hyvän sään aikana matkoilla, ja huonot säät alkoi kun palasimme. Mutta odottelu kannatti, koska toisaalta en muista että olisin ikinä tehnyt kevät kylvöt melkein 30 asteen kuumuudessa.

Mikä parasta on että enää kaksi viikkoa ja taas alkaa minun kesäloma, tämä on yhtä lomailua. Ainoa häiriö tekijä on että keskellä lomaa on pakko lähteä Berliinin messuille, mutta toisaalta jää lomapäiviä säästöön syksyn kisareissuja varten.

Ei kun kesää kohti ja uusia haasteita, hyvällä mielellä haastamaan.

Roy

p.s. Maanantaina ajoin ekan kerran tänä keväänä pyörällä.

Honda Rune Valkyrie valm. nro. 25

Honda Rune Valkyrie valm. nro. 25