Vikeltäjät ties missä
06.07.2014
Taas kerran kohtaamme aina niin turhauttavat kesä katoamiset. Tuntuu joka kerta tosi ihmeelliseltä kun esim. joukkueet eivät koko kesän aikana saa yhtään treenikertaa jolloin kaikki olisi paikalla. Monelle tuntuu olevan marssijärjestys vapaa-aika, pojat, työ, vanhempien toivomukset ym. ja sitten vasta vikellys. Tämä tietysti turhauttaa ne jotka laittaa vikellyksen paljon korkeammalle listalle. Jos tulee este, niin miksi ei voi yrittää keskenään siirtää ja sopia milloin kaikille kävisi mieluimmin kun jättää vain tulematta. Tämän päivän tekniikalla sen pitäisi olla mahdollista. Ja tietysti tulee aina kesäkuumalla ilmoituksia että lopetan vikellyksen kokonaan. Tässä ei ainakaan ole mitään järkeä koska koko talvi on treenattu tämä kisakausi tähtäimellä ja sitten päätetään mitä kummallisista syistä lopettaa keskellä kesää.
Pohdimme aina Annin kanssa ratkaisua tähän. Pitäisikö määrittää minimi kertoja missä kaikki on paikalla, että suostumme lähtemään kisoihin. Yksi vaihtoehto on, että merkataan kerrat milloin on pakko olla paikalla jos haluaa säilyttää paikkansa. Tai onko se vain niin että valmennuskertoja on niin paljon, että vikeltäjille tulee hälläväliä meininki ja tuntuu, ettei tarvitse käydä joka kerta. On mietitty myös kuukauden taukoa keskellä kesää.
Paras ratkaisu mikä ehkä on toteutettavissa joskus, oli myös Geron mielipide, että pitäisi olla niin paljon vikeltäjiä että edustuspaikka ei olisi itsestään selvä. Silloin ne jotka laittaa vikellyksen alas listalle, eivät terrorisoi muita.
Koko tämä blogi teksti turhauttaa erittäin paljon minua. Minun elämä olisi paljon helpompaa ilman vikellystä, mutta haluan antaa kaiken tuen pienelle lajille ja nuorille joka haluavat harrastaa jotakin ja tulla ISONA joksikin. Ja tämä marmatus ei tarkoita että en ymmärtäisi että välillä on erittäin hyvä pitää vähän lomaa ja joskus on vain menoja jotka menne harrastuksen edelle. Saatte mielellään kommentoida näkemyksiäni tai heittää ideoita miten saataisiin kesät sujumaan paremmin.
Roy
ps. kun kerran aloitin niin miksi kaikki ei ymmärrä että hevonen on koulutettava vikellykseen, valmiita ei ole. Jos vikeltäjä treenaa itseänsä vuosia niin miksi jotkut kuvittelevat että hevosella se menee hetkessä.
ps. ps. kesä palasi
08.07.2014 10.35
Järkevä kirjoitus, olen itsekin miettinyt välillä muiden motivaatiota,koska itselle on kaikkien näiden vuosien ajan ollut vikellys listalla ykkösenä. Ja uskon että tuo on valmentajalle turhauttavaa. Ehkä joukkueisiin pitäisi olla jonkumoinen ”haku/valinta” että saataisiin karsittua ns ne panostavimmat ihmiset? Terkuin lomalainen joka jo hinkuaa takas tallille.. 🙂
12.07.2014 10.34
Samoja mietitään täällä. Karjaan kisoihin on vähän reilu kuukausi, ja meillä valmistautuminen niihin oikeastaan alkoi (hevos- ja järjestelysyistä) vasta Lahden kisojen jälkeen, heinäkuun alussa. Eli aikataulu oli tytöistä riippumattomista syistä tiukka, mutta toisaalta nyt meillä on sellainen hieno tilanne, että hevostreeniä on tarjolla uskomattomat 4 kertaa viikossa hyvillä hevosilla, ja ohessa pukki. Silti on ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi heinäkuussa ole ehtinyt treeneihin kertaakaan tai max yhden kerran, ja aikovat kilpailla ekaa kertaa b-laukassa Karjaalla.
Ihmisille, jotka eivät ole vikeltäneet laukassa aiemmin juuri ollenkaan, treeni olisi enemmän kuin tarpeen jo ihan sitä ajatellen, että kaikki selviytyisivät jollakin tavalla hengissä läpi esimerkiksi b-perusliikkeistä. Meillä ollaan siinä tilanteessa, että yksikään tytöistä ei seiso laukassa vielä. Se on ymmärrettävää, ja ne jotka treenaavat, oppivat taidon kyllä kisoihin mennessä. Mutta tuurilla ei voi kisa-areenalla kiskaista elämänsä ekaa laukkaseisontaa.
Saa nähdä, miten syksyllä sitten järjestellään joukkuejaot ensi kautta ajatellen. Nyt en enää uskalla koskea joukkueen kokoonpanoon, mutta joku palopuhe pitää varmaan pitää.
Itse olen käsitellyt itseni kanssa sen asian, että kaikille, tai oikeastaan melkein kenellekään, vikellys ei merkitse yhtä paljon kuin mulle. Enkä mäkään tajunnut vikellyksen tärkeyttä tarpeeksi aikaisin, peruskouluikäisenä. Se on ainoita asioita mitä elämässäni vähän kadun, ja toisaalta tiedän, että ei kaikkea voi lapsena ymmärtää.
Lapsia ei saa tavoitteelliseksi pakottamalla. Paljon voi tehdä innostamalla, näyttämällä esimerkkiä, tukemalla, kannustamalla ja käskemällä, mutta motivaatio on sittenkin lopulta sisäsyntyistä. Olen hyväksynyt sen, että luultavasti kaikkia mun valmennettavia, niitä motivoituneimpiakin, kiinnostaa vikellys paljon vähemmän kuin mua. Eikä se haittaa.
Sori kilometrikommentti ja tsemppiä teille – tässäkään mitassa ei tullut selväksi, että onko poissaoloasialle tehtävissä jotain :D.