Syysloma

19.10.2014

Syyslomalla vapaata vikellyksestä. Luulen että kaikki olivat pienen katkoksen tarpeessa ja tämän loman jälkeen voidaan uusilla voimilla keskittyä uuteen kauteen. Itse vietin viikon Puolassa työmatkalla ja näin koko reissun aikana vain kerran hevosia ja yhden alpakkatallin. Hevoset on kyllä aika villinä kun ovat vain lomailleet viikon.

Sain eilen kynnettyä viimeisen pellon. Aika rankka oli kun palasin vasta myöhään perjantai iltana ja eilen meni kyntäessä yli 12h. Tänään ei yhtään harmittanut, kun on satanut koko päivän että eilen käännettiin maata urakalla. Tämä oli tämän vuoden viimeinen maatalous työ ja nyt on jäljellä vain vähän koneiden putsaamista ja sitten voi tulla talvi sen puolesta.

Vikellyksessä on tulossa aika paha talvi, monet maneesit ovat ehdottaneet meille yö aikoja kun olemme kysellyt vuoroja. Muutamasta vanhasta paikasta eivät ota meitä enää olenkaan. Näyttäisi että hevostreenit tulevat jäämään aika vähiin. Mietimme kovasti, miten saisimme oman maneesin rakennettua, vaikka naapuri ei myisi meille lisää maata. Yksi vaihtoehto on tehdä joku ihan pieni, josta voisi tulla konesuoja jos joskus saisimme maata ja rakentaisimme isomman. Toinen vaihtoehto on tietysti rakentaa kentän päälle. Jotenkin ei miellytä ajatus että tekisimme kentän päälle maneesin koska siitä ei tulisi semmoinen mitä haluamme, on vain liian ahdas paikka. Yksi vaihtoehto on tietysti kysellä minun sedältä maita, mutta silloin maneesi tulisi puron toiselle puolelle ja ei sekään ole kovin järkevää. Tämä vähän vaivaa, tai itse asiassa kohta taas paljon, kun tulee talvi ja pakkaset.

t. Roy
WP_20141016_001

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: