ennen

ennen


Sain paljon tehtyä lomani aikana, ehkä yksi suurimmista, mutta parhaimmista tehdyistä asioista oli tallin täydellinen pesu. Nyt on ihana taas olla tallissa kun seinät ovat puhtaat ja seitit poistettu. Pesimme kaikki seinät painepesurilla, ainoastaan katto jäi. Välillä tuntui kun olisi maalannut, niin paljon muuttui seinät jokaisella pesu vedolla:)
jälkeen

jälkeen



Surullinen uutinen on, että Kadi teamin taru on nyt sitten loppu. Osa tytöistä keskittyy enemmän YV:seen ja koulut ym. sotkevat kuvioita. Jotenkin tämä oli kyllä jo aavistettavissa kesän aikana. Minusta tässä ei ollut semmoista joukkue henkeä enää jäljellä. Jos olisi mahdollista, niin minusta joukkue pitäisi koostua vain joukkue vikeltäjistä, ja meidän tallin valmennettavista. Tämä lienee mahdottomuus, ainakin vähän aikaa. Toisaalta tämä tarkoittaa että juniori teamillä on valmis hevonen jo ensi kaudelle. Lassi saa myös hengähtää ja kehittyä hyväksi hevoseksi rauhassa. Ja uskon että muutaman vuoden päästä meillä on taas kaksi joukkuetta.

On vielä toinen huono asia minun mielestäni, mikä myös on muuttunut tämän kauden aikana. Heta mainitsee sen, tosi hyvässä MM videossa, että maajoukkue on iso perhe, minusta ei ole enää. Jotain on tapahtunut, joka ei ole korjattavissa, me hengessä. En oikeastaan tiedä mistä se johtuu, aavistan kyllä mutta jääköön se jokaisen omaksi arvioitavaksi.

Hetan MM video Vaulting in Finland

Vilma

Vilma


Me olemme päättäneet että AG tallissa kuljemme meidän omaa tietä minkä uskomme oikeaksi ja panostamme uusiin tuleviin nuoriin vikeltäjiin. Lähdemme kaikkiin kisoihin mihin vain on lähtijöitä ja mahdollisuuksia osallistua. Hevostilanne näyttää todella hyvältä tulevaisuudessa. On kaikille ja kaiken tasoisille vikeltäjille riittävästi hevosia, ei vain hyville. Annilla on tällä hetkellä 21 treeni tuntia viikossa ja niistä on ainakin 75% hevosella.

Juulia

Juulia

Jupe

Jupe

Mainokset