Me-hengestä

09.09.2015

Ajattelin ensin vain kommentoida Viivin blogia, mutta ehkä on parempi että kirjoitan ihan oman.

Viivin kommentista saa sen käsityksen että elän negatiivisessa maailmassa ja ajattelen aina asiat huonommalta kantilta. Omasta mielestäni en ole negatiivinen vain enemmän realistinen ja en yleensä rohkaise itseäni liian positiivisilla ajatuksilla.
Olen täysin samaa mieltä että kirjoittelen aika paljon negatiivista(realistista) vikellyksestä. Mutta minusta on hyvä että joku uskaltaa myös tuoda negatiiviset asiat esiin lajista, ja minusta on parempi että se henkilö on ulkopuolinen kuin aktiivinen.

En ole mitenkään moittinut me-henkeä Suomen kisoissa. Päinvastoin tapahtuma on just niin yhteis-henkinen kuin Viivi ja Heta sen kuvailee. Vikeltäjät todella ovat enemmän suurta perhettä kuin kilpailijoita keskenään. Minusta yhteis-hengen huonontuminen koskee vain maajoukkuetta. Voihan se olla että se olen vain minä joka on jäänyt ulkopuolelle kun olen niin negatiivinen, mistä sen tietää, olihan kirjoitteluni vain minun mielipide.
Mutta minun mielipiteeseen vaikuttaa varmasti osalta että nykyään kaikki eivät matkusta niin paljon yhdessä, ei asuta enää samassa paikassa kisa reissulla ja minusta myös Gero ei ole ihan tasapuolinen kaikille. Mutta nyt muistakaa että nämä on vain MINUN ajatuksia, ja seison sanojeni takana.

Koko vikellys porukka, olkoon millä tasolla tahansa, tulee keskenään hyvin toimeen ja on tultava koska piiri on just niin pieni kuin Viivi sen kuvailee. En voi mitenkään myöntää että tulisin jonkun kanssa huonosti toimeen, vaikka en välttämättä aina pidä kaikista yhtä paljon. Ihmettelen kovasti voiko asia todella olla niin huonosti kun Viivi kirjoittaa:

Joku päivä oman valmennettavani kilpailuihin lähtö, valmennusrinkiin pääsy tai vähintäänkin rahansäästö voi olla kiinni siitä, millaiset välit minulla on johonkuhun lajin avainhenkilöön.

Minä ainakin olen oman tieni kulkija

Roy

Jin  Jang

Jin Jang

Yksi vastaus to “Me-hengestä”

  1. Viivi Says:

    Heippa, toivottavasti et pahoittanut mieltäsi kirjoituksestani. En pidä tyyliäsi negatiivisena, vaan sellaisena, että jos ei ole perehtynyt lajin sisäisiin kuvioihin ja henkilösuhteisiin, on välillä vaikea tulkita, mistä ja kenestä kirjoituksessa todella on kyse. Mutta blogien hienoushan on siinä, että niihin voi kirjoittaa mitä haluaa :).

    On oikein hyvä, että asioita käsitellään monesta näkökulmasta. Varsinkin lifestyle-blogeissa on tyypillistä jättää ikävät asiat vähemmälle kirjoittelulle ja keskittyä positiivisen hehkuttamiseen. Moni pitää sellaisesta sisällöstä, mutta se ei vie yhtä paljon eteenpäin kuin realistinen, ikävätkin asiat huomioiva kirjoittaminen. Mielestäni on arvokasta, että esimerkiksi maajoukkueeseen ja ulkomailla kilpailemiseen liittyvistä asioista saa tietoa edes jostakin, vaikka sitten sinun blogistasi. Se helpottaa niitä ihmisiä, joilla ei vielä ole omaa kokemusta näistä asioista. Blogit ovat sitä paitsi hyvä kanava käydä keskustelua tähän lajiin liittyvistä asioista, kun maantieteellisesti harrastuspaikat, vikeltäjät ja valmentajat ovat kaukana toisistaan.

    Olen muuten myös huomannut, että omassa blogissani eniten tykkäyksiä saavat realistis-negatiiviset vuodatukset, eivät suinkaan mitkään pirteät raportit.

    Mun tyttöjä ei ole maajoukkueessa, joten en tiedä, millainen meininki siellä on. Hyvä, että avasit tässä vähän tarkemmin sitä, mitkä asiat maajoukkueen henkeen vaikuttavat.

    No, pitihän minunkin vähän negistellä :D. Tarkennettakoon, että en ole kokenut sellaista että ihmisiä valittaisiin valmennuksiin tai johonkin suhteilla. Enemmänkin kyse on siitä, että piirien pienuus kannustaa/pakottaa pysymään hyvissä väleissä ihan kaikkien kanssa. Toki teillä lajin suurimpana harrastuspaikkana ja merkittävimpänä kv-kisaajien ”kasvattajaseurana”, jos näin voi sanoa, on ehkä muita paremmat edellytykset kulkea omaa tietänne.

    Ei muuta kuin kiitos blogistasi, pahoittelut kilometrin mittaisesta kommentista ja jatketaan keskustelua :).


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: