Hyvää juhannusta

25.06.2016

Aika on taas vierähtänyt todella nopeasti ja on paljon tapahtumia mistä olisin voinut kirjoitella.

En ajatellut nytkään ruonoilla mitään sen enempää, listaan ihan muutamat asiat.

1. Hevosten kanssa monta ongelma, Edin jalka oli pahempi kun epäiltiin ja se on koko kesän nyt laitumella parantumassa. Voi olla että siitä tulee vain harraste hevonen tulevaisuudessa. Odin haava jalassa vaivaa sitä edelleen, muuten kaikki hyvin.

2. Kisat Ruotsissa CVI Flyingessä meni todella hyvin ja suomen vikeltäjät pärjäsivät hienosti. Tosin suomessa totuttu paremmuus järjestys meni ihan nurinkurin. Hanna oli paras lapsi, Vuokko paras junnu ja Emma taas sennujen paras suomalainen. Parasta oli että nuoret pärjäsi niin hienosti ja meitä oli yhteensä 13 kilpailijaa Suomesta.

3. Tanskan leiri edessä ensi viikolla. Albert tuuraa Odia leirillä joten isoin vaihtuu pienimpään Ossi lähtee harjoittelemaan ja tietysti Kadi luotto pakkina mukana. Vikeltäjiä on minusta vähän, verrattuna siihen miten hyvästä leiristä on kyse, harmillista!!!

4. Maneesi hanke etenee suunnitteluvaiheessa. Runko on nyt laskettu hallille ja perusta suunnittelu valmistunee viikon kahden sisällä. Lupahakemus on sisällä mutta mitään ei taida just nyt tapahtua sen osalta.

5. Niin kun muistatte niin Riku ei jäänyt meille ja olemme etsineet toista vaihtoehtoa. Näyttäisi että väri vaihtuu nyt totaalisesti ja tulee nuori musta polle. Ei vielä kovin iso n.170 mutta voi vielä kasvaa ja eihän me niin isoa etsitty tällä kertaa. Laitan kuvan, kunhan saapuu meille.

Tässä pähkinän kuoressa kuulumiset. Ai niin onhan ensimmäinen sato heinää jo pussitettu. Yritämme tänä vuonna tehdä kaksi satoa. Kevään kuivuus vähän rokotti kasvustoa sekä heinässä että viljoissa.

Roy

ps. kuvia ja videot jääköön toiseen kertaan, sorry