Meille tuli perjantaina uutinen, joka pisti hiljaiseksi. Ensi reaktio minulle oli, että ripustetaan hanskat naulakkoon ja lopetetaan kaikki, niin voitaisiin elää normaalia elämää. Teemmekö jotakin väärin tai onko tämä normaalia??? Tuntuu että kaikki ponnistelu ja uhrautuminen ei vain riitä… olin todella masentunut.

Kadin leikattu jalka ei kestänyt tämän pidemmälle, sen taru on nyt loppu. Olimme toivoneet muutaman lisävuoden, mutta saimme vain muutaman kuukauden. Röntgen kuva paljasti laajan nivelrikon. Nivelrikko on vain pahentunut ja mitään ei ole enää tehtävissä.

Tässä viikonlopun kuluessa olen miettinyt asiaa monelta kantilta ja olihan tämä aavistettavissa, jos olisi vain järjellä ajatellut eikä tunteilla mennyt. Kinner oli jatkuvasti turvoksissa, vaikka Kadi ei ontunut. Jotenkin sai lisä toivoa, kun Ruotsin matka meni niin hyvin. Mutta kun treenejä lisättiin, niin totuus paljastui.

Kadi oli meidän paras hevonen mitä meillä toistaiseksi on ollut ja sillä olisi pitänyt olla parhaimmat vuodet vasta edessä. Kadi on nostanut Suomen joukkue vikellyksen ihan uudelle tasolle. Tätä aukkoa ei ihan heti paikata! Uskon että aika monella vikeltäjällä on muistoja Kadin ansiosta joka jää mieleen loppu elämän. Ainakin minulle jää, en voi katsoa Tallinn Horse Show kohtausta missä Liina nostaa Vilman hartioille ilman kylmiä väreitä.

Uskon että tätä on nyt sulatettava muutama viikko ja sitten vasta mietittävä mitä tehdä. Valitettavasti Kadin joukkueella ei ole sitä mahdollisuutta. Tuntuu myös todella pahalta heidän puolesta.

Kadi 2011

Roy

Mainokset