Tule vikeltämään

26.11.2017

Kuluneen viikkojen tapahtumat käynnistivät taas tallilla uuden aikakauden. Olemme kokeneet vähän saman ennenkin, silloin kun sennujoukkue AG Team Kadi lopetti ja osa siirtyi vikeltämään muualle. Eli ei tässä mitään katastrofia ole syntynyt ja tämähän antaa mahdollisuuden uusille tulijoille. Eihän sitä tiedä mitä tästä vielä kehittyy ja yleensä kun hyviä poistuu, nousee, kuin ihme kaupalla muut aika nopeasti uudelle tasolle.

Olin kirjoittanut aika pitkän ja suorasanaisen blogin, mitä mieltä olen joukkueen touhusta, mutta onneksi nukuin yön yli ja päätin jättää se väliin. Mitä se muuttaisi, luultavasti vain pahoittaisi muitten mieltä, sehän riittää että meillä on paha mieli.

Uuden tallin välikatto tuli tänään. Sää teki työstä aivan mahdottoman, mutta siellä ne nyt ovat. Toivottavasti nämä säät tästä vähän parantuisi, että saadaan vielä se oikea katto päälle ennen talven tuloa! Karsinat asennetaan viikolla 50 ja olen luvannut kesätallin pojille, että pääsevät jouluksi oikeaan talliin.

Roy

Juniori joukkue on tyytymätön meidän valmennus ja palvelu tasoon ja lopettavat vikellyksen meillä. Kuulemma eivät halua jakaa valmentajaa toisen joukkueen kanssa, ovat ilmeisesti omasta mielestä nousseet niin korkealle tasolle. Joukkue siirtyy nyt, huippuja valmentavien Hetan ja Venlan valmennukseen omalla hevosella.

No me pidämme motosta kiinni, että kaikki saavat vikeltää, olkoon nuoria tai vanhoja, aloittelijoita tai jo pidemmälle edenneitä. Meillä kaikki ovat saman arvoisia. Näillä eväillä jatketaan tätä työtä lajin puolesta, ei kun onnea ja menestystä ”Ex AG Juniori Team. Toivottavasti joskus edes muistatte, kuka teki teistä niin hyviä…

Rakennus työmaalla odotetaan välikerroksen ontelolaattojen tuloa niin että voimme jatkaa ylöspäin. Onneksi pakkaset loppuivat ja toivottavasti pysyvät loppuvuoden poissa.

Roy