Kausi avattu

25.04.2018

Tavelan kisat avasi taas perinteisesti meidän kilpailu kauden. Kisat olivat tänä vuonna paisuneet todella suureksi. En tiedä lähtijä määrä mutta kilpailut kestivät aamu kymmenestä ilta kahdeksaan, joka kertoo todella paljon. Olimme liikkeellä viidellä hevosella, joka karsinoiden puuttumisen vuoksi teki päivästä aikamoisen sirkuksen. No hyvin kaikki kuitenkin meni, yksi pieni loukkaantuminen pois lukien.

Kisat menivät meillä tosi hyvin ja tuntui että sekä hevoset että vikeltäjät olivat paljon valmiimpia kauden avaukseen, nyt kun on voitu mennä koko talvi omassa maneesissa. Mukana oli moni luokkaa korkeammalle nousseita ja myös kaksi aikuisryhmän vikeltäjää. Don oli hevosista ensikertalainen ja meni luokan ulkopuolella. Don suoriutui todella upeasti ja nyt haetaan sille ensimmäistä kisa suoritusta tulevista Hessi kisoista.

Tästä on todella hyvä lähteä eteenpäin. Matkaamme taas toukokuun puolivälin jälkeen Ruotsin Salan kilpailuihin. Tämän jälkeen tulee nopeasti CVI Flyinge Ruotsissa, juhannus viikolla. Kesäloman ja meidän leirin jälkeen on sitten vuorossa Elokuussa SM kisat ja Syyskuussa PM kisat taas Ruotsissa. Karjaan kisat ovat myös jossain siinä välillä kai…

Eli ihan mukava kesä tulossa 😊

Roy

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: