Kesä on vihdoin ovella ja onhan sitä odotettu viileän kevään jälkeen. Heinä ei millään kasvanut kun yöpakkaset vaivasivat pitkään, mutta nyt se kasvaa niin että sen näkee päivästä toiseen. Meillä on tänä vuonna ennätys määrä peltoalaa heinää ja nurmea, yhteensä n. 30 hehtaaria. Vähän jo hirvittää mistä löydän aikaa sen korjaamiseen.

Järjestämme kesä leirin vähän pienemmässä skaalassa tänä vuonna koronan takia. Voi hyvin olla että ulkomaalaiset valmentajat eivät tule leirille matkustus tai karanteeni rajoituksien takia, mutta katsotaan nyt vielä. Kaikki ennakko ilmoittautuneet mahtuvat mukaan ja itse asiassa on kyllä avautunut muutama perutuus paikka myös. Eli jos haluaa vielä mukavalle vikellys leirille niin ottaa pikaisesti yhteyttä AG Talliin/Anniin.

Tallilla valmennukset alkoivat pyöriä toukokuun alusta pienillä ryhmillä, mutta Kesäkuun alusta kaikki palaa normaaliksi taas. No ei tässä ole kun 3 viikkoa leirille ja sen jälkeen on kesä tauko ainakin osalla ryhmistä.

Vietämme yllä mainitulla leirillä jumppasalin avajaiset!!! Lupasin vuoden vaihteessa, että kesäleirille jumppasali on valmiina käyttöön. Todella tiukille tulee menemään, pitkän tauon rakentamisessa aiheuttaneen koronan takia, koska onhan minun apupoika jo 80v. Tällä viikolla puhallettiin eristeet kattoon ja pintojen tasoitus työt jatkuvat. Sen jälkeen päästään tekemään sisäpintoja ja portaat toiseen kerrokseen.

Tämä viikko on ollut erityisen raskas ja tunne rikas. On käynyt mielessä, että mitä seuraavaksi ja miksi nyt, eikö Lakin ähky ja korona kevät jo riittänyt?!?!?!
Ossin polvesta leikkauksessa löydetty vika ja parantumiselle jonkinlaiseen käyttöön annettiin vain 10% mahdollisuus, joten Ossin oli parempi siirtyä ikuisesti vihreille laitumille kuin jatkaa ei koskaan terveenä. En ole tuntenut näin voimakasta epäonnistumista, vihaa, kaipuuta, kipua ja surun tunnetta sitten Leevin poismenemisen. Tämä on tallin toiminnan varjopuolta tai aina kun on eläimiä, niistä on joskus luovuttava, vaikka ovat niin rakkaita ja antaneet niin paljon iloa.

Puhukoon tämä vikeltäjä tyttöjen tekemä upea video puolestani, koska en pysty itse enemmän kirjoittamaan tällä hetkellä… kiitos Ossi kaikesta mitä olet suurella sydämellä antanut niin monelle…

Roy

Synkkiä aikoja

02.05.2020

Nyt on todella vähän ilon aiheita mistä kirjoitella. Talli on niin autio ja eloton. Kuka olisi edes voinut pahimmassa painajaisessa nähdä että virus leviää maailmalle ja pysäyttää kaiken. Ajattelin nyt kirjoitella miltä viruksen vaikutus näyttää tallin silmistä katsottuna ja ei tule mitään mukavaa tekstiä.

Mutta ennen sitä yksi ilon aihe ”Laki is Back” Laki on toipunut hyvin leikkauksesta ja sitä on pikku-hiljaa saanut vähän liikuttaa. Laki todella kaipaa liikkumista, ehkä myös vikellystä, sen verran äkäinen se nyt on ollut ilman sitä. Mutta kun sille kerran murisee niin se on taas sama vanha lammas.

Voin vain sanoa että onneksi emme elätä itseämme tallitoiminnalla koska edessä olisi ollut konkurssi. Voin vain kuvitella miltä tuntuu kaikista jotka sen tekevät tässä tilanteessa. Kulut juoksevat, hevoset on hoidettava mutta tulo puolella on pelkkää tyhjyyttä. Onneksi meillä on vielä muutama vuokrapaikka joka tuo edes jotakin. On todella vaikea motivoida itseni jatkamaan rakentamista, investoida, kun ei tiedä milloin tulee tarvetta ja toisaalta tuntuu hirveältä laittaa rahaa semmoiseen mikä ei tuo mitään tällä hetkellä. En tiedä olenko pessimisti mutta taas kerran tuntuu että kaikki menee pieleen.

Jos katsotaan kisakautta niin voi jo varmuudella sanoa että kaikki ennen juhannusta on peruttu! On iso kysymysmerkki voimmeko pitää meidän leirin joka on juhannuksen jälkeen ja tuleeko edes MM kisoja tänä vuonna… tuskin. Mitä tämä tekee lajille ja miten ihmisillä on varaa harrastaa enää tämän jälkeen jos tulee isompi lama… mitä me sitten teemme???

Toivottavasti tämä ei nyt lannista ketään mutta totuus on hyvä tiedostaa koska vain sillä voi siitä oppia. Todella mukavasti kaikki jaksaa tehdä asioita vielä kotona ja kyllä ihminen keksii vaikka mitä, kun alkaa tylsistyä. Somessa on todella värikkäitä pätkiä ihan kaikesta.

Näillä eväillä mennään ainakin toistaiseksi, ei tässä voi muuta kun katsoa mitä tuleva tuo mukanansa.

t. etätyöskentelevä ja kotiopettaja

Roy

ps. multa ei tekemiset lopu…otin vanhan klainin tallista, seissyt vain 18 vuotta

ps.ps. tämä on aika vanha teksti ja tällä hetkellä on näkyvissä jo vähän valoa tunnelissa

AG Talli 2019

05.01.2020

Moi tässä pieni päivitys vuodesta 2019.

Aloitin listaamalla kaikki tämän vuoden tapahtumat tallilla ja kisoissa. Nopeasti näin, että eihän tässä ole mitään järkeä kirjoitella niin pitkää listaa. Voin vain todeta että paljon on tapahtunut meillä vuodessa. Valmentamassa on käynyt mm. Isabel, Gero, Thomas, Louis, Rob ja Jacques. Kuitenkin kesäleiri on minusta kaikista hauskin ja mielekkäin, ainakin meidän oma Vilma kyselee nyt jo milloin on seuraava. Voin paljastaa että olemme suunnitellut sen pidettäväksi seuraavana viikonloppuna juhannuksesta, 25-28.6.2020!!! Ai niin ja pidettiinhän meillä omat kisat käynnissä heti tammikuussa.

Tallille tuli uudet hevoset Roni ja Muumi. No Muumi ei ole oikea heppa mutta melkein.

Kehitys ja kisa saavutukset olivat hyvät vaikka päätavoite jäi saavuttamatta, tai miten nyt sanoisin että tulosten perusteella meidät olisi pitänyt lähettää MM kisoihin mutta toisin kävi…

Tallille avattiin vihdoin ne uudet kotisivut ja itse aloitin Instagramissa myös päivittämään tallin tapahtumia.

Tallilla harrastaja määrä on koko ajan kasvussa ja uusia tulijoita on enemmän kun pystymme ottamaan. Ainakin meistä tuntuu että vikellys vieläkin elää suurta nousukautta. Onneksi Julia, Jekki, Vuokko, Matilda, Arnika, Viivi ja Suvi auttavat valmennuksessa. Toki tarvitsisimme yhden vähän kokeneemman valmentajan lisää jos vain jostain löytyisi.

normi. ruuhkaa 3 ryhmää yhtä aikaa

Tallin lisärakennus on edennyt tasaisen hitaasti mutta edennyt joka tapauksessa. Tarkoitus on pitää jumppasalin avajaiset ennen kesän leiriä ja majoitus osan tämän vuoden loppuun mennessä.

2020 alkaa myös rytinällä. Ensi viikolla meillä pidetään osa maajoukkue leiristä to-pe jossa Liina ja Rikke valmentaa joukkuetta ja parit + osa yveistä. Helmikuun ensimmäinen päivä meillä on taas pukki ja käynti kisat. Viikko myöhemmin tulee Isabell Fiala Itävallasta pitämään viikonloppu leirin.

Ei muuta kun täysillä eteenpäin kohti kevättä.

Roy

Meidän uudet kotisivut ovat auki. Minulla oli alussa ongelmia päästä sinne, koska selain muisti aina vanhat ja onnistuin vasta kun tyhjensin selain historian. Joillekin tulee siirtyessä sivuille, että ne eivät ole turvallisia ja se johtuu taas siitä, että sivujen palvelin on jossain vanhassa muodossa ja pitäisi päivittää, teemme sen heti kun kerkeämme.
Ei muuta kun sivuille katsomaan, kaikki pitäisi olla kunnossa. Pieniä päivityksiä on vielä tulossa esim. Rumbolt puuttuu.
Suuri kiitos Viiville ja Arnikalle, jotka ovat ottaneet monet kuvat sivuille, ja tietysti myös Kenille joka on jaksanut tehdä ne, vaikka meillä aina vähän kesti.

Lauantaina pidettiin meillä aluevalmennus, valitettavasti ei ole yhtään kuvaa, kun olen ollut niin flunssassa, että pysyttelin sisällä koko viikonlopun.

Ensi viikonloppuna se sitten vihdoin viimein toteutuu, Jacques Ferrari ja Rob de Bruin tulee meille valmentamaan!!! Lupaan että tulee kuvia ja ehkä video pätkiä.

Pimeätä aikaa

22.10.2019

Meillä pidettiin B renkaan leiri, missä Thomas oli valmentamassa. Oli todella onnistunut leiri ja Muumi oli hyödyksi varsinkin heittojen harjoittelussa.

Rumbolt eli Rudi, Roni tai Rumba tuli meille viime viikolla, eilen vikellettiin kotona eka kerta. Kaikki sujuu hyvin paitsi suitsien laitto, kun meillä on katto vähän koreammalla, kun tallissa mistä se tuli. On todella vaikeata uskoa että se on vasta 5, sen verran rauhallinen kaveri on.

Ahertelin meille tallin logon seinälle kun Anni oli Ypäjällä, vähän niin kuin yllätykseksi. Lopputulos ihan ok minusta.

Olen myös liittynyt Instagramiin mihin laitan kuvia vähän kaikesta mitä teen eikä vain talli asioista. Toistaiseksi sinne ei ole kyllä tullut mitään muuta, kun talliin liittyvää 😊 roy_granberg

On jopa vähän huono omatunto kun en ole mitään kertonut vähään aikaan, lupaan aktivoitua taas kun pimeä aika on tullut.

Jos menemme aika järjestyksessä niin minusta on tullut ”Ukki” Hevos Fafa tai miksi nyt oikein sitten kutsutaan!!! Ristiäiset on jo pidetty ja hänestä tuli Jasper, ihana nimi pikku Granbergille.

Muumi Movie on muuttanut vierastalliin asumaan. Käyttöaste on ollut suuri, jopa tungokseen asti 😊

Rakennettu on mitä on keretty ja sää antanut myöten, kohta pääsemme sisäpuolelle säästä turvaan.

Kävimme myös katsomassa uutta hevosta. Rumbolt vaikutti oikein mukavalta kaverilta, katsotaan nyt miten käy. Oman maneesin arvostus nousi koska oli satanut ihan kaatamalla edellisen yön ja se palautti syksyn tuomat kentät mieleen.
Kotimatkalla löysimme mukavan hamppari paikan.

Ja viime viikonloppuna kaivettiin uusi sähkönsyöttö kaapeli maahan, kulutus nousee sen verran laajennuksen myötä, että nykyinen kaapeli ei sitä kestäisi.

t, Roy

PS. kohta ne uudet kotisivut tulevat!!!!!!

hän on täällä

21.08.2019

Muumi saapui meille.

Anni suoritti ensimmäisen testin tänään.

SM kisat

11.08.2019

Ypäjällä oli ihan mukavat SM kisat. Parasta oli, että näkyi selvästi kuinka vikellys kasvaa suomessa ja kuinka meidän taso on noussut aivan huimasti viime vuosina. Minua kiinnostaa varsinkin hevosten taso ja ilolla voi todeta, että kyllä suomesta löytyy todella hyviä vikellys hevosia. Joskus tuntui että oli käsitys, niitä hyviä ei ole meillä vain kaikilla muilla, mutta sen käsityksen voi kyllä unohtaa. Paikalla oli kilpailijoita ja hevosia todella monesta paikasta, jopa semmoisia joita en edes tunne. Tunnelma oli leppoisa ja sää ihan ok joten aivan mahtava viikonloppu.

Kolikon kääntöpuoli on, että kun laji kasvaa tätä vauhtia niin kohta ei voida järjestää enää SM kilpailuja muualla kun Ypäjällä, koska missään ei ole tallipaikkoja niin isolle hevosmäärälle, jos ei vuokraa Jaba karsinoita. Toinen asia on, että periaatteessa mitalit olisi yhtä hyvin voitu postittaa koska ne menivät ennakoidun mukaisesti. Mutta niin kun ylhäällä mainitsin niin kasvun mukaan tulee tähänkin varmasti muutoksia lähivuosina.

Ehkä tässä alla tulevaisuuden mestari? Amandan ja Albertin B tason vapaaohjelma.

Loman aikana ehdin myös pestä hevosauton sekä sisältä että ulkoa. Se on ollut meillä ensi vuoden alusta 10 vuotta ja en päivääkään ole katunut sitä investointia. Vaikka auto on kohta jo 17 vuotta, niin emme ole normaalin huollon lisäksi vaihtaneet kuin yhden äänenvaimentimen ja ikkuna nostimen. Kuluvia osia on tietysti mennyt niin kun renkaat, akut ym. Seuraavaksi olen suunnitellut asentaa siihen pop-upin niin saisimme kaksi vuodepaikkaa lisää. Muistoja 10 vuoden matkoista on kertynyt monia ja onhan se vähän kun meidän loma-auto. Myös hevosille se on erittäin mukava kun kaikki hevoset seisovat päät yhdessä, mikä myös helpottaa huomattavasti hevosten hoitoa matkan aikana.

MM kisat käyty ja minusta YVt tekivät ihan ok suoritukset. Annalla toimi heppa ehkä vähän paremmin, kun Vuokolla ja Lotalla ja sitä myöten ylsi aika lailla omalle tasolle. Vuokolta ja Lotalta jäi vissiin vähän hampaan koloon, mutta minusta meni ihan ok kuitenkin.

Joukkue teki normaalit kisasuoritukset eli yksi kohtalainen suoritus ja kaksi täyttä katastrofia. Harmi vain, että nyt sitten siellä KISATULOS ratkaisi eikä mikään muu järjestelmä.

Olen vakavasti sitä mieltä, että jatkossa pitäisi ensisijaisesti valita lähtijöiksi semmoiset vikeltäjät, jotka saa oman hevosen mukaan, koska ei niillä laina hevosilla ikinä mene yhtä hyvin kun omalla.

Alla linkki aivan mahtavaan esitykseen miesten euroopan mestarin vapaa ohjelmasta. Miten joku voi vikeltää niin pehmeästi ja jatkuvalla liikkeellä.

SM Ypäjä tulossa ja lähdemme ihan perus setillä liikkeelle. En valitettavasti voi asettaa kilpailua kovin korkealle astekolle. Lähden nyt kuitenkin itse mukaan, kun jäi edellinen väliin heinätöitten takia.

Alla pari videota miltä se tekeminen näyttää sisältä ja ulkoolta.

Leiri antoi sen toivotun motivaation palautuksen!

Meillä oli hulinaa ja vilskettä neljä päivää, mutta hauskaa oli.

Uskon että kaikilla oli kivaa, sekä vikeltäjillä että valmentajilla ja palaute oli pelkästään positiivista.

Kuvat kertokoon puolesta.


Yhdessä tekemistä


Ruokailua ja lettukestit


Ilmaisu harjotuksia


Valmennusta


Hauskaa oli

Ensi vuonna suunnittelemme mahdollisesti kahta leiriä, kesäkuulle ja loppukesään jos vain halukkaita on osallistumaan. Tämän vuoden 50 on aivan maksimi mitä kerralla voi olla.

Leirin päätyttyä lähdimme Geron kanssa ajelulle eikä siinäkään ihan ilman kommelluksia selvitty.

CVI Flyinge oli minun osalta taas typistetty reissu, kun piti töissä olla perjantaihin asti. Lensin perässä Köpiksen kautta ja pääsin mukaan ihanaan Flyinge tunnelmaan parhaaseen hetkeen.

Ei voi olla muuta kuin ylpeä kaikkien Suomalasten suorituksista ja on aivan ihana todeta, miten paljon Suomen vikellys on mennyt eteenpäin viime aikoina.

Nauttikaa videoista niin pääsette mukaan aivan mahtavaan tunnelmaan, varsinkin Viivin tekemässä pätkässä.

Roy