Tällä viikolla Lahden kisat!
30.05.2011
Olimme esiintymässä Your Move tapahtumassa missä kukaan ei ollut paikalla. Kurja kun järjestävät ison tapahtuman ja ainakin Laakson kentällä ei käynyt kun kourallinen yleisöä.
Hevoskaupassa on tulossa uusia ehdokkaita hylättäväksi tällä viikolla.
Lähdemme sitten torstaina täydellä innolla Lahden kisoihin putsaamaan palkinto pöytää. Mukaan tulee ensimmäistä kertaa Mandy tai oikeasti se on Be Fare. Muutenkin meidän ryhmä eroaa viime vuodesta paljon. Osallistumme ainoastaan joukkueena laukka luokkaan ja muuten on pari tai yksinvikellystä.
Latasin äsken YOU TUBEEN erittän hyviä suorituksia CVI Belgiumin kisoista. Linkit löytyy vikellys kategorian alta. Jos tytöt tekee ensimmäisissä kisoissa semmoisia suorituksia, niin mitä sitten syksyllä. Odotan vähintään 6,5 pisteen suorituksia NBC kisasta Tanskasta Syyskuussa.
Ei muuta kun onnea minun puolesta kisoihin, kommentoin sitten ensi viikolla miten meni.
Roy